Hei, arvoisat lukijat!
On koittanut hetki käsitellä hieman rapistuvan pääkaupunkiseudun nykytilaa.
Se on jokseenkin kovin sääli löytöretkeilijän kannalta että miltei jokainen ulkoisesta kunnostaan päätellen hylätyksi jäänyt rakennelma joko piikkiaidataan ja sitä vartioidaan maailman tappiin asti tai pistetään välittömästi purkutuomion alle kun asukkaat tai omistajat vähin äänin muuttavat muualle.
Sama koskee kaikkia suurempia rakennuksia asuintaloista tehdaskiinteistöihin. Jopa tyhjät varastot ovat laudoitettu yläikkunoita myöten niin umpeen ettei edes lintu pääse sisälle pesimään. Naurettavaa resurssien haaskausta on myös tyhjän talon vartiointi ja lämmitys mikäli hökkeli kuitenkin ennen pitkää saa purkutuomion.
No mennään itse asiaan. Hypoteesin mukaan keväällä hylätty aavetalo puretaan tai paketoidaan syksyyn mennessä, jolloin vain ilkivalta voi avata ovet UE-harrastajalle jonka mottoon sisältyy periaate ettei toisen omaisuuteen kajota eikä sitä myöskään saa hajottaa.
Kun siis mennään tutkimaan paikkoja, lakia pyritään rikkomaan niin vähän kuin mahdollista.
Koska vain ilkivalta voi avata ovia, ja ikkunoita myöten paketoitu jännittävä aavetalo vain rohkaisee nuoria hieman kokeilemaan vanerien kestävyyttä, on kyseessä kielteinen kierre. Asenneilmapiiri jossa kiinteistön omistajalla on täysi vastuu siitä ettei kenelläkään olisi edes esihypoteettista mahdollisuutta satuttaa itseään on lievästi sanoen kieroutunut. Mielestäni yksityisalueelle tunkeutuvalla pitäisi olla täysi vastuu itsestään ja ainoa vastuu kiinteistönomistajalla olisi varoittaa vaaroista joita usein liittyy liikkumiseen huonokuntoisen rapistuneen rakennuksen tiloissa tai läheisyydessä.
Lopuksi voidaan kysyä mikä onkaan urbaanin löytöretkeilijän kohtalo tulevaisuudessa? Pitääkö rohkaistua röyhkeämmin änkemään sisään ja kiipeilemään muurien yli omilla tikkailla? Vai pitäisikö jättää harrastuksen tuoma jännitys ja tyytyä vain ohjattuihin kierroksiin museoviraston entisöidyillä alueilla rappioromanttisen hiljaisuuden ja tehtaanpiippujen sijaan?
